FinlanderOne Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 On 1/13/2022 at 9:51 PM, Eucner said: Tuo teksti ei ole lakia, vaan yleistä asian esittelyä ja kansantajuistusta. Näissä voi joskus olla pieniä virheitä tai oleellisten yksityiskohtien puutteita. Jalankulkua avustavat ja korvaavat liikkumisvälineet on määritelty ajoneuvolain 1§:ssä. Siinä ei oteta mitään kantaa pyörien määrään. Niitä ei siis tarvitsisi olla ollenkaan. Aikaisemmin lainaamani kohta tieliikennelaista taas määrittää millä ehdoin tähän luokkaan kuuluvalla ajoneuvolla saa ajaa jalkakäytävällä. Ymmärrettävästi tämä ei ole mitenkään selkeää ja hyvää lainsäädäntöä, mutta näillä nyt mennään. Kun nämä yksipyöräisten laillisuus asiat on nykyään mitä on, niin pitäisikö meidän itse alkaa miettimään millaiset säännöt näillä pitäisi olla? Jos aletaan vain odotteleen, niin asioista ymmärtämättömät vain sijoittavat nämä samaan vuokra scuuttien kanssa. Päättäjät vain ensi kesänä katsovat kuinka paljon vuokra scuuteilla taas on sattunut humalaisten ja muiden idioottien aiheuttamia onnettomuuksia, ja päättävät kieltää kaikki tai tekevät rajoituksia jotka käytännössä kieltävät kaikki järkevät laitteet. Mutta jos me itse ehdotetaan millaiset säännöt näillä pitäisi olla, ja osattaisiin ne perustella miksi niiden pitäisi olla näin. Ja kerrotaisiin että nämä pitäisi eriyttää kokonaan omaksi ryhmäksi, niin silloin me ehkä saataisiin säännöt jotka ovat toimivia ja sallisi laitteet joilla me halutaan ajaa. Jos esimerkiksi kerrottaisiin että laitteiden nopeutta ei saisi rajoittaa, mutta että itse laitteella ei saisi ajaa kuin vaikka 50km/h, ja kerrottaisiin että tämä on sen takia että turvallisen ajamisen vuoksi tämä olisi tärkeää. Sillä näin voisimme esim. kaupunki alueella ajaa turvallisesti liikenteen seassa kun voisimme ajaa muun liikenteen tahdissa. Sillä jos laitteen nopeus rajoitettaisiin 50km/h, silloin turvallinen nopeus jäisi 40-45km/h korkeintaan koska kuoppa tai yllättävä myötätuuli vaatisi että pyörä pystyy korjaamaan vauhtia niin ettei etunoja kääntyisi naama vasten asfalttia asennoksi. Lisäksi voisimme ehkä kokoontua ja kutsua laista säätäviä viranomaisia paikalle näyttämään mistä on kyse, ja millaisissa varusteissa ajamme. Näin näkisivät ja ehkä jopa pääsisivät kokemaan että näitä laitteita ei tosiaan pidä sekoittaa vuokra scuutteihin eikä käyttäjiä vuokra scuuttien käyttäjiin? Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
FinlanderOne Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 Just now, FinlanderOne said: Kun nämä yksipyöräisten laillisuus asiat on nykyään mitä on, niin pitäisikö meidän itse alkaa miettimään millaiset säännöt näillä pitäisi olla? Jos aletaan vain odotteleen, niin asioista ymmärtämättömät vain sijoittavat nämä samaan vuokra scuuttien kanssa. Päättäjät vain ensi kesänä katsovat kuinka paljon vuokra scuuteilla taas on sattunut humalaisten ja muiden idioottien aiheuttamia onnettomuuksia, ja päättävät kieltää kaikki tai tekevät rajoituksia jotka käytännössä kieltävät kaikki järkevät laitteet. Mutta jos me itse ehdotetaan millaiset säännöt näillä pitäisi olla, ja osattaisiin ne perustella miksi niiden pitäisi olla näin. Ja kerrotaisiin että nämä pitäisi eriyttää kokonaan omaksi ryhmäksi, niin silloin me ehkä saataisiin säännöt jotka ovat toimivia ja sallisi laitteet joilla me halutaan ajaa. Jos esimerkiksi kerrottaisiin että laitteiden nopeutta ei saisi rajoittaa, mutta että itse laitteella ei saisi ajaa kuin vaikka 50km/h, ja kerrottaisiin että tämä on sen takia että turvallisen ajamisen vuoksi tämä olisi tärkeää. Sillä näin voisimme esim. kaupunki alueella ajaa turvallisesti liikenteen seassa kun voisimme ajaa muun liikenteen tahdissa. Sillä jos laitteen nopeus rajoitettaisiin 50km/h, silloin turvallinen nopeus jäisi 40-45km/h korkeintaan koska kuoppa tai yllättävä myötätuuli vaatisi että pyörä pystyy korjaamaan vauhtia niin ettei etunoja kääntyisi naama vasten asfalttia asennoksi. Lisäksi voisimme ehkä kokoontua ja kutsua laista säätäviä viranomaisia paikalle näyttämään mistä on kyse, ja millaisissa varusteissa ajamme. Näin näkisivät ja ehkä jopa pääsisivät kokemaan että näitä laitteita ei tosiaan pidä sekoittaa vuokra scuutteihin eikä käyttäjiä vuokra scuuttien käyttäjiin? Hups, tulipas isolla teksti Ei ollut tarkoitus huutaa Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
santtis Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 (edited) Tätä on tullut mietittyä itsekin. Näkisin että pyöräteillä on hyvä olemassa nopeusrajoituksena tuo 25km/h tunnissa. Jos laite on rajattu siihen niin silloin ajamiseen ei vaadita korttia, ei ole ikärajaa tai tarvita vakuutusta. Laitteen vauhdin kasvaessa ikäraja 16v kuten mopoilla, kortti ja liikennevakuutus. Nopeuden ylittäessä 25km/h ajo voisi tapahtua autotiellä samoilla liikennesäännöillä muiden kanssa. Mahdollisuus kuitenkin ajaa pyörätiellä noudattaen nopeusrajoitusta 25km/h. Ei pakollisia teho tai nopeusrajoituksia muuten itse laitteessa. Edited January 15, 2022 by santtis 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Eucner Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 9 minutes ago, FinlanderOne said: Kun nämä yksipyöräisten laillisuus asiat on nykyään mitä on, niin pitäisikö meidän itse alkaa miettimään millaiset säännöt näillä pitäisi olla? Jos aletaan vain odotteleen, niin asioista ymmärtämättömät vain sijoittavat nämä samaan vuokra scuuttien kanssa. On keskusteltu ajatuksesta perustaa yhdistys ajamaan meidän etuja. Asia ei ole kuitenkaan edennyt. Kaikki periaatteessa kiinnostuneet taitavat olla liian kiireisiä muissa hommissa. Liikenneasioissa ylätason sääntely tulee nykyään EU:sta. Kansallinen liikkumavara on rajallinen. Meidän tulisi voida vaikuttaa molempiin. 1 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
metsamyyra Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 Ongelma taitaa olla tieliikennelaillisuuden saamiseksi se, että nykyinen lainsäädäntö ensinnäkin tietääkseni edellyttää jarruja ja suuntavilkkuja. Olen jo pitkään jorissut siitä aina kun jaarittelen näistä laitteiden laillisuuksista, että liikennevälineiden kehitys on 2000 luvulla sähkölaitteiden kehityksen myötä nopeutunut siten, ettei nykylainsäädäntö pysty mitenkään pysymään mukana näissä eri laitevariaatioissa. Niitä tulee koko ajan uusia maista, joissa lait ovat erilaiset ja ne myydään maihin joissa kaikissa lait ovat erilaiset. Hyvänä esimerkkinä monet prätkät eivät ole laillisia myydä uutena EU:ssa vaikka niitä myydään uusina USA:ssa tai ausseissa vaikkapa. Pykäläviidakko. Jos nyt ensin saataisiin EUCit laillisiksi ylipäätään - huolimatta siitä että ne ovat lähes aina ylitehoisia ja maksiminopeus on liian korkea (kyllä, tietääkseni lainsäädännön kannalta myytävän laitteen pitää mennä alle 25kmh tehtaalta lähtiessään jotta olisi laillinen, sähköinen rajoittaminen myöhemmin ei ole tätä). Jos vaikkapa pyöräteillä olisi sallittua ajaa vaikka Monster Pro:lla isosta koneesta huolimatta kunhan noudattaa 25kmh nopeusrajoitusta. Eli siis 25kmh ei olisi laitevalmistajan vastuulla vaan kuskin, ihan kuin autotiellä ei yleensä saa ajaa 299kmh vaikka Busalla nyt pääsikin sitä vauhtia. Tuo auttaisi merkittävästi IMHO Vakuutuspykälä on myös kiintoisa, jos sellaisen saisi kohtuuhinnalla, se voisi lisätä yleistä hyväksyntää - Mutta jos se on samaa luokkaa moottoripyörien vakuutusten kanssa harkitsen vakavasti pitääkö palata prätkäkuskiksi ja unohtaa eucit. Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Tasku Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 Ymmärtääkseni eu tasolla laitteisiin tulee nyt vuonna 2022 laitteita koskeva laki. Jos näin käy niin jännä nähdä miten se toteutuu. Yhdistyksen perustaminen ja vaikuttaminen on aina hyvä asia. Yhdistykseen löytyy tukijoita, mutta se tarvitsisi perustajan. 3 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post Eucner Posted January 15, 2022 Popular Post Share Posted January 15, 2022 38 minutes ago, metsamyyra said: Ongelma taitaa olla tieliikennelaillisuuden saamiseksi se, että nykyinen lainsäädäntö ensinnäkin tietääkseni edellyttää jarruja ja suuntavilkkuja. Ykspyörille riittää sähkömoottori jarruksi. Ohjaustankoa ja suuntavilkkua ei tarvita. Heijastimet ja valot pitää olla. 39 minutes ago, metsamyyra said: Jos nyt ensin saataisiin EUCit laillisiksi ylipäätään - huolimatta siitä että ne ovat lähes aina ylitehoisia ja maksiminopeus on liian korkea (kyllä, tietääkseni lainsäädännön kannalta myytävän laitteen pitää mennä alle 25kmh tehtaalta lähtiessään jotta olisi laillinen, sähköinen rajoittaminen myöhemmin ei ole tätä). On aivan käsittämätöntä, ettei yksikään pyörävalmistaja ole tuonut markkinoille kaikki EU-vaatimukset täyttävää pyörää. Se olisi erittäin merkittävä kilpailuetu. Skuuttipuolella tilanne on selvästi parempi. 43 minutes ago, metsamyyra said: Jos vaikkapa pyöräteillä olisi sallittua ajaa vaikka Monster Pro:lla isosta koneesta huolimatta kunhan noudattaa 25kmh nopeusrajoitusta. Eli siis 25kmh ei olisi laitevalmistajan vastuulla vaan kuskin, ihan kuin autotiellä ei yleensä saa ajaa 299kmh vaikka Busalla nyt pääsikin sitä vauhtia. Tuo auttaisi merkittävästi IMHO Olen samaa mieltä. Laiterajoituksista tulisi pitkälti luopua ja siirtyä sääntelemään pelkkää käyttöä. 3 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Zwheeler Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 2 hours ago, Eucner said: Olen samaa mieltä. Laiterajoituksista tulisi pitkälti luopua ja siirtyä sääntelemään pelkkää käyttöä. Amen! -Z- 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
bigrangetesla Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 Moi taas - harmittaa , kun työ on häirinnyt hyviä harrastuksia. Tänään "isolle veljelle" kateellinen Tesla sai viimeinkin "Ameriikan"- nappularenkaan allensa. Marty Backen You Tube-videon avustuksella renkaanvaihto kävi ensikertalaiseltakin ihan hyvin ( Martyllä sama Kiinan v2 isommilla akuilla ). 16x2.4 rengas istuu hienosti Teslaan. Nyt yöksi "talvilevosta" lataukseen ja huomenna testi-ajolle. 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post bigrangetesla Posted January 15, 2022 Popular Post Share Posted January 15, 2022 1 minute ago, bigrangetesla said: Moi taas - harmittaa , kun työ on häirinnyt hyviä harrastuksia. Tänään "isolle veljelle" kateellinen Tesla sai viimeinkin "Ameriikan"- nappularenkaan allensa. Marty Backen You Tube-videon avustuksella renkaanvaihto kävi ensikertalaiseltakin ihan hyvin ( Martyllä sama Kiinan v2 isommilla akuilla ). 16x2.4 rengas istuu hienosti Teslaan. Nyt yöksi "talvilevosta" lataukseen ja huomenna testi-ajolle. " Gotway-veljekset" sopuisasti vierekkäin iltaunilla. 6 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Helsinki500 Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 (edited) 25 minutes ago, bigrangetesla said: " Gotway-veljekset" sopuisasti vierekkäin iltaunilla. Haluan nähdä tälläisiä postauksia jatkossakin, piristää päivää. Edited January 15, 2022 by Helsinki500 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
FinlanderOne Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 5 hours ago, metsamyyra said: Ongelma taitaa olla tieliikennelaillisuuden saamiseksi se, että nykyinen lainsäädäntö ensinnäkin tietääkseni edellyttää jarruja ja suuntavilkkuja. Olen jo pitkään jorissut siitä aina kun jaarittelen näistä laitteiden laillisuuksista, että liikennevälineiden kehitys on 2000 luvulla sähkölaitteiden kehityksen myötä nopeutunut siten, ettei nykylainsäädäntö pysty mitenkään pysymään mukana näissä eri laitevariaatioissa. Niitä tulee koko ajan uusia maista, joissa lait ovat erilaiset ja ne myydään maihin joissa kaikissa lait ovat erilaiset. Hyvänä esimerkkinä monet prätkät eivät ole laillisia myydä uutena EU:ssa vaikka niitä myydään uusina USA:ssa tai ausseissa vaikkapa. Pykäläviidakko. Jos nyt ensin saataisiin EUCit laillisiksi ylipäätään - huolimatta siitä että ne ovat lähes aina ylitehoisia ja maksiminopeus on liian korkea (kyllä, tietääkseni lainsäädännön kannalta myytävän laitteen pitää mennä alle 25kmh tehtaalta lähtiessään jotta olisi laillinen, sähköinen rajoittaminen myöhemmin ei ole tätä). Jos vaikkapa pyöräteillä olisi sallittua ajaa vaikka Monster Pro:lla isosta koneesta huolimatta kunhan noudattaa 25kmh nopeusrajoitusta. Eli siis 25kmh ei olisi laitevalmistajan vastuulla vaan kuskin, ihan kuin autotiellä ei yleensä saa ajaa 299kmh vaikka Busalla nyt pääsikin sitä vauhtia. Tuo auttaisi merkittävästi IMHO Vakuutuspykälä on myös kiintoisa, jos sellaisen saisi kohtuuhinnalla, se voisi lisätä yleistä hyväksyntää - Mutta jos se on samaa luokkaa moottoripyörien vakuutusten kanssa harkitsen vakavasti pitääkö palata prätkäkuskiksi ja unohtaa eucit. Miettiny kans noita vakuutus asioita, jos sattuu lipsahtaan ja 30kg möykky ajelee itsestään auton kylkeen, niin ison laskun siitä saa aikaiseksi. Mutta jos vakuutus ois pakollinen, niin tietäen vakuutus yhtiöiden rahanhimon, ei ne ois tosiaan ilmaisia Mutta uskon että ensi kesän jälkeen aletaan näitä sähkökulkineita niputtaan yhteen eduskunnassa, ihan vain sen takia kun vuokra vehkeillä ajelevat törttöilevät niin paljon. Aussithan kielsivät kaikki pienet sähköllä kulkevat vehkeet ainakin jossain osavaltiossa, britit kielsivät niiden kuljettamisen busseissa ja junissa.. Paitsi sähköpyörien ja vuokra scuuttien kuljettamisen, ne kun oli paremmin tehtyjä eivätkä leimahtele itsestään. Saksa, Hollanti ja monet muut maat ovat kieltäneet laitteet kokonaan, mutta samalla yritetään saada liikennettä vihreämmäksi. Että jotain ois hyvä saada tehtyä ennen kuin täälläkin herätään kieltämään kaikki, ja ehkä noilla vihreillä argumenteilla voisi näitä myös perustella? Itsehän vasta odottelen että saan ensimmäisen pyörän alle, odotellun jo muutaman kuukauden. Mutta viime kesän ajelin scuutilla, eikä autot ole oikein olleet sen jälkeen kiinnostavia. Mutta olisi kurjaa jos ja kun vihdoin saisin laitteen alle, ne kiellettäisiin kohta. 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Eucner Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 1 hour ago, FinlanderOne said: Miettiny kans noita vakuutus asioita, jos sattuu lipsahtaan ja 30kg möykky ajelee itsestään auton kylkeen, niin ison laskun siitä saa aikaiseksi. Mutta jos vakuutus ois pakollinen, niin tietäen vakuutus yhtiöiden rahanhimon, ei ne ois tosiaan ilmaisia Nykymääräysten mukaisella pyörällä ajettaessa vahinko menee kotivakuutuksesta. Jos kotivakuutus on muutenkin hankittuna, niin pyörän vakuuttamisesta ei tule mitään lisäkustannuksia. 1 hour ago, FinlanderOne said: Mutta uskon että ensi kesän jälkeen aletaan näitä sähkökulkineita niputtaan yhteen eduskunnassa, ihan vain sen takia kun vuokra vehkeillä ajelevat törttöilevät niin paljon. Ainakin toistaiseksi vuokravehkeitä on kaikissa yhteyksissä käsitelty omana ryhmänään. Suomalaiset päättäjät ovat hyvin ymmärtäneet niihin liittyvän erityisongelmia, joita ei omien laitteiden kohdalla ole. En ole huomannut omia laitteita hylättävän pitkin poikin teitä ja pientareita. Kypärän käyttökin on huomattavasti yleisempää. Uskon, että voit luottavaisin mielin hankkia oman laitteen. Sitä ei olla aivan heti kieltämässä. 3 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
bigrangetesla Posted January 15, 2022 Share Posted January 15, 2022 Itsellä laaja kotivakuutus/vastuuvakuutus(korvaa vastapuolen vahingot) + vapaa-ajan vakuutus (omat henkilö-vahingot) . ajellaampa nätisti , niin kumpaakaan ei tarvita 2 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
FinlanderOne Posted January 16, 2022 Share Posted January 16, 2022 8 hours ago, bigrangetesla said: Itsellä laaja kotivakuutus/vastuuvakuutus(korvaa vastapuolen vahingot) + vapaa-ajan vakuutus (omat henkilö-vahingot) . ajellaampa nätisti , niin kumpaakaan ei tarvita Entä jos laite on yli 1000w ja kulkee yli 25km/h, korvaakohan silloinkin? Tosin ei ehkä kannata sitä mennä mainostamaan Mutta nätisti ajaminen on kyllä hyvä keino estää vahinkoja 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
FinlanderOne Posted January 16, 2022 Share Posted January 16, 2022 Onkos täällä kukaan muuten hommannut New Olders kypärää? Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Eucner Posted January 16, 2022 Share Posted January 16, 2022 23 minutes ago, FinlanderOne said: Entä jos laite on yli 1000w ja kulkee yli 25km/h, korvaakohan silloinkin? Tosin ei ehkä kannata sitä mennä mainostamaan Niinpä. Ei välttämättä korvaa, jos asia selviää. Vääriä tietojahan ei kukaan anna, mutta joskus voi merkityksettömän tuntuiset yksityiskohdat unohtua mainita. 27 minutes ago, FinlanderOne said: Onkos täällä kukaan muuten hommannut New Olders kypärää? Minulla ei ole omaa kokemusta noista, mutta olin kiinnostunut. Kypärät eivät täytä EU-pyöräilykypärästandardia, vaan vastaavan amerikkalaisen CPCS:n, jota ei ole EU:ssa tunnustettu hyväksytyksi. IDF vaatimusten täyttäminen ei ole suurikaan meriitti. Oikean DF standardin (ASTM F1952) mukainen hyväksyntä puuttuu. Kiinnostukseni lopahti tässä kohtaa. Lisäksi luin jostain foorumilta, että valmistajalla olisi ollut laatuvaikeuksia. Asia saattaa olla jo kunnossa. 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post Wolverine Posted January 16, 2022 Popular Post Share Posted January 16, 2022 Nyt se saapui, Heidenau K66 80/90 D14. Se on tarkoitus asentaa Inmotion V11 tehtaalta tullut renkaan tilalle. Heidenau K66 on nimittäin erittäin kovassa suosiossa V11 omistajien keskuudessa. Nyt on pakko itsekin kokeilla ja toivottavasti myyntipuheet pitävät paikkaansa. Alempana kuva Heidenau K66 80/90 D14 renkaasta. Lisän myös hauskat vertauskuvat uudesta renkaasta (18x3.0) ja minun toisesta yksipyöräisestä, jossa on 14x2.125 rengas. PS! Kun vaihdatte näitä renkaita, varmistakaa, että pyörimissuunta (pieni nuoli) osoittaa oikeeseen suuntaan. 7 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
bigrangetesla Posted January 17, 2022 Share Posted January 17, 2022 1 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post santtis Posted January 17, 2022 Popular Post Share Posted January 17, 2022 Viikonloppuna tuli haettu Helsingistä täällä myynnissä ollut V11. Yksilössä on mallin tyyppivika ja laakerit huutaa. Pyörä on hankittu Myewheelista ja takuuta vielä voimassa yli 9kk. Vähän jännitti viallisen hankinta ja kyselinkin vinkkejä muilta jäseniltä ja etsin vinkkejä foorumilta. Yritän saada uutta moottoria takuuseen. Laitoin sunnuntaina Myewheeliin sähköpostia jossa kuitti, sarjanumero ja video äänestä. Mrelwoodin video on youtubesta tallennettu. Henkisesti olen myös varautunut ostamaan uudet laakerit ja yrittämään niiden vaihtoa itsekin. Tähän mennessä vain ajettu ja nautittu maisemista. Vielä ei ole Teslaakaan avattu renkaan vaihtoa varten. Tässä viedään heti harrastusta uudelle tasolle! 7 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
bigrangetesla Posted January 18, 2022 Share Posted January 18, 2022 20 hours ago, santtis said: Viikonloppuna tuli haettu Helsingistä täällä myynnissä ollut V11. Yksilössä on mallin tyyppivika ja laakerit huutaa. Pyörä on hankittu Myewheelista ja takuuta vielä voimassa yli 9kk. Vähän jännitti viallisen hankinta ja kyselinkin vinkkejä muilta jäseniltä ja etsin vinkkejä foorumilta. Yritän saada uutta moottoria takuuseen. Laitoin sunnuntaina Myewheeliin sähköpostia jossa kuitti, sarjanumero ja video äänestä. Mrelwoodin video on youtubesta tallennettu. Henkisesti olen myös varautunut ostamaan uudet laakerit ja yrittämään niiden vaihtoa itsekin. Tähän mennessä vain ajettu ja nautittu maisemista. Vielä ei ole Teslaakaan avattu renkaan vaihtoa varten. Tässä viedään heti harrastusta uudelle tasolle! Vaihdathan jo turvallisuus syistä Teslan renkaan ajoissa, ettei näytä tältä ( 7000 KM) 😪 3 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post santtis Posted January 18, 2022 Popular Post Share Posted January 18, 2022 Myewheel ja Inmotion vastasivat nopeasti! Inmotion lähettää uuden moottorin. Moottori vaihdetaan kuitenkin vain kerran ja tämän jälkeen ainoa vaihtoehto on vaihtaa laakerit jos ongelmia tulee uudestaan takuuaikana. Olisivat kuulemma jo normaalisti vaihtaneet tässäkin vaiheessa vain uudet laakerit, mutta heillä ei ole varastossa kyseisiä laakereita ja niiden saatavuus on heikkoa. Kuvittelisi, että laakereita nyt on aina saatavilla. Tässä vaiheessa asiakaspalvelusta kuitenkin täydet pisteet. Vaihdon jälkeen on kyllä pakko yrittää vaihtaa tuon vanhaan moottorin uudet laakeritkin... 4 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post Wolverine Posted January 18, 2022 Popular Post Share Posted January 18, 2022 Voi veljet, kyllä nyt kelpaa! Tällaisella paidalla kelpaa tulla euc miiteille ja miksei käyttää myös muuallakin. Elopainoa on noin 90 kg, pituutta 183 cm, niin päädyin L kokoon. M koko olisi ollut sopiva, mutta tämäkin käy hyvin. Jos joku muukin on kiinnostunut, niin varasto on EU alueella ja toimitus kesti vain 10 päivä. Tarjolla on paljon eri värisiä ja eri tyylisiä paitoja. Myös naisille löytyy sopiva malli. Linkki: https://www.teepublic.com/en-gb/t-shirt/18902474-unicycle-one-wheel-is-enough-euc 6 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post choopaloopa Posted January 21, 2022 Popular Post Share Posted January 21, 2022 Itse mietiskellyt jo pitkään että jos olisi "järjestäytynyttä" EUC kilpailutoimintaa niin olisi todennäköisempää että kyseinen seura voisi mahdollisesti vaikuttaa tulevaan lainsäädäntöön kun arvon herrasväki alkaa sitä tekemään. Ehkä poliitikot jopa lähestyisivät kyseistä seuraa ennen päätösten muodostamista. Epäsuorasti samaan liittyen käynyt semmoinen ajatus että jos laittaisi pystyyn talkoohenkisesti maksetun EUC-tapahtuman. Voisi esim. vuokrata jonkun (sisä)kartingradan PK-seudulta pariksi tunniksi ja itse tapahtuman sisältö voisi olla kilpailu/aika-ajot. Voittaja saisi bragging rightsit ja muut rennommat pääsisivät testaileman taitojaan turvallisessa ympäristössä/seurassa. Itsellä ei tosin ole mitään kokemusta tapahtumien järjestämisestä, ratojen vuokrauksesta, ratojen fiiliksistä omilla laitteilla palloiluun, kieltääkö vakuutukset/laki jne., mutta luulen että nämä kaikki on ratkaistavissa/neuvoteltavissa olevia asioita. Eikä pakolta pitäisi olla edes virallinen kartingrata vaan ainoastaan joku katollinen tila missä ei ole lunta ja jäätä koska itse radan tekee vaikka pahvilaatikoilla tai traffic coneilla. Etenkin nyt kun ei ole päässyt ajamaan euc:lla yli kuukauteen niin olisi aika kova syyhy päästä ajelemaan ja voisi maksaa euron jos toisenkin tällaisesta tilaisuudesta. Onko mitään fiiliksiä ja jos positiivisia niin mitä jos laittaisi discordin pystyyn tätä varten niin ehkä jopa toteutuisi? 2 1 2 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Popular Post bigrangetesla Posted January 21, 2022 Popular Post Share Posted January 21, 2022 On 1/15/2022 at 7:28 PM, bigrangetesla said: " Gotway-veljekset" sopuisasti vierekkäin iltaunilla. Uudesta nappularekaasta huolimatta pikkuveli jäi kateelliseksi, joten minun täytyi askarrella sen omista pedaaleista nastapedaalit. (isommat nikola-pedaalit jätettiin "kesä kuosiin"). Nyt 🤓 "elvistelee" led-valoillaan isoveljelle, joita MSP:ssä ei ole 😪. Kaamea tuo veljeskateus! 2 3 Quote Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.